Vanhemmille, jotka kirjoittavat täysikasvuisille aikuisille,

Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoria määrittelee "generatiivisuuden versus pysähtymisen" keski-aikuisyyden keskeiseksi tehtäväksi – pyrkimykseksi edistää tulevia sukupolvia ja jättää pysyvää perintöä. Vanhemmille tämä ilmenee usein haluna siirtää eteenpäin paitsi aineellista vaurautta myös arvoja, tarinoita, kovalla työllä saavutettua viisautta ja perheidentiteettiä. Haasteena on tehdä tämä tavalla, joka kunnioittaa aikuisen lapsesi autonomiaa sen sijaan, että heikentäisi sitä kuolemanjälkeisellä vanhemmuudella.

Aikuisten vanhempien ja lasten välisiä suhteita koskeva tutkimus tunnistaa ratkaisevan siirtymän, jonka pitäisi tapahtua myöhäisen murrosiän ja varhaisen aikuisuuden välillä: siirtyminen hierarkkisesta auktoriteetista keskinäiseen aikuissuhteeseen. Tyydyttävimmille aikuisen vanhemman ja lapsen välisille siteille on ominaista vastavuoroisuus, keskinäinen kunnioitus, yhteiset aikuisten huolenaiheet ja kyky nähdä toisiaan monimutkaisina yksilöinä eikä kiinteinä rooleina.

Viimeisen viestisi pitäisi kuvastaa tätä vertaistason suhdetta. Kokeile "Tässä on mitä elämälläsi pitäisi tehdä" sijaan "Tässä on mitä olen oppinut, mikä saattaa olla hyödyllistä". Sen sijaan, että "Pelkäsin aina, että..." kokeile "ihailen, kuinka olet käsitellyt..." Tämä kielellinen muutos – ohjauksesta reflektoivaan, huolenpidosta itsevarmuuteen – tunnustaa heidän pätevyytensä, mutta antaa sinun silti jakaa näkökulmasi ihmisenä, jolla on pidempi näkemys elämän kaaresta.

Kaikki vanhemman ja aikuisen lapsen suhteet eivät ole läheisiä ja harmonisia. Joitakin jännittävät vanhat ristiriidat, arvoerot, persoonalliset yhteenotot tai parantumattomat haavat. Viimeinen kirjeesi tarjoaa tilaisuuden parantua – mutta vain, jos siihen suhtaudutaan aidolla nöyryydellä eikä itsepuolustelulla. Sovittelututkimus osoittaa, että anteeksipyyntöjen on tunnustettava tietty vahinko, otettava vastuu ilman poikkeamista ja vältettävä anteeksiantoa.

Puitteet konfliktien ratkaisemiseksi

Monet vanhemmat kamppailevat jännitteen kanssa, jonka välillä on halu siirtää arvoja ja kunnioittaa aikuisten lastensa oikeutta erilaisiin uskomuksiin. Ratkaisu on kehystää perintö kontekstiksi pikemminkin kuin ohjeeksi. Jaa arvosi seuraavasti: "Tämä on minulle tärkeää ja miksi" eikä "Tämän pitäisi olla sinulle merkitystä". Tarjoa sukuhistoriaa resurssiksi oman identiteetin muodostumiseen, ei velvollisuuksiksi, jotka heidän on täytettävä.

Esimerkki 1: Lähisuhde, yhteiset arvot

"Rakas Sarah, elämäsi rakentamisen katsominen on ollut yksi suurimmista iloistani. Ei siksi, että teit mitä halusin, vaan siksi, että teit sen niin aidosti itse. Näen arvot, joita yritimme opettaa sinulle – ystävällisyys, rehellisyys, kova työ – mutta olet tehnyt niistä omiasi tavoilla, joita en olisi koskaan osannut odottaa. Lähestymistapasi vanhemmuuteen on erilainen kuin minulla, ja uskon, että lapsesi ovat enemmän onnellisia, kärsivällisempiä. Olen oppinut katsoessani sinua, äiti.

Esimerkki 2: Kireä suhde, erilaiset arvot